Toinen viikko: syliin sosiaalistaminen/silmät aukeavat

Ensimmäisen ja toisen viikon taitteessa pennut alkoivat olla luottavaisempia ihmiskäsiin, ja jopa vaikuttivat nauttivan silityksistä ja rapsutuksista! Tosiaan, muutamat pennuista kiepsahtivat selälleen ja venyttelivät onnellisina masurapsutuksista - muidenkin rauhoittuessa hiljaisiksi silittämisestä.

Harmaatassu nukahti nyyttiinsä.

Hurrrrja Harmaatassu yksine silmineen!

Kastanjan silmät aukesivat samantien molemmat.

Utelias punakisu erittäin valvotuissa olosuhteissa sekä Kanelin että toisen tyttömme Hunaja-tädin herkeämättömässä tuijotuksessa! :)

Tofilla ulkokulmasta puoli silmää auki... Näitä avautumisia oli kiva seurata päivästä toiseen! :)

Kastanjasta on tulossa kunnollinen hurmaava kisutyttö!

Vetoava kuva, eikö? ':) En osannut päättää edellisen ja tämän välillä, joten piti laittaa molemmat! :)

Siru sosiaalistumassa syliin.

Kilpparityttö ottaa tämän sosiaalistamisen rennosti... :)

Kämmenkisu, silmät hieman jo auenneet.

Niin, onhan nämä periaatteessa kuin pikkulapsia, mutta tämä niin... Vei sanat suusta. ';)

Mahdoton sievistelijä... Ottakaa taustakuvaksi. ';)

Kastanja oli selvästi meidän hyvä kuvauskohde kissanpentusöpöilylle... Mitäs avasi ne molemmat silmänsä ennen muita ja on noin tollanen! :)

Kyllä oli onnenpäivä kun Sirukin alkoi avata silmiään! Ei jäänyt viimeiseksi ja kerää painoakin nykyisin ihan hyvin!

Tuo punainen veijari hyödyntää uutta näkökykyään kyllä innokkaasti. Muistakin pennuista huomaa käytöksen muuttuneen niiden alkaessa selvästi nähdä, tarkkailla ja tutkia ympäristöään...

Harmaatassu kauniina esimerkkinä pienien kissanpentujen sinisilmistä. Enää yhden punakisun silmät ovat ummessa, eikä varmaan tarvitse odottaa enää kuin päivä tai pari...

Sen sijaan pentujen tasapainoharjoitukset neljällä tassulla alkavat jo näyttää siltä, että aivan pian pikkuiset tallustelevat jo määrätietoisesti pesästä ulos...

Ensimmäinen viikko

Kaksi ensimmäistä päivää oli kyllä täyttä vauvanhoitoa. Vikinää ja kitinää ja sitä liian tutuksi tullutta "nisärumbaa". 3-5 ensimmäistä pentua valtasivat ylemmän nisärivin, ja toiset viisi nisää jäivät jonnekin sinne alariviin löytymättömiin. Puolikin tuntia siinä meni kun asetti pennut paikalleen yksi kerrallaan - niin että ne myös tarrasivat kiinni. Piti näin minimoida rasite Kanelille, koska se herkästi sai tarpeekseen ja lähti makaamaan lattialle.

Kolmantena päivänä pennut oppivat paremmin löytämään nisiä ja tarttumaan niihin. Lisäksi Kaneli sieti paljon paremmin imettämistä ja alkoi suorastaan äidilliseksi. Jokin sillä vaan välähti, ja sitten se osasikin yhtäkkiä ilmiömäisesti itse hoitaa pentunsa! Aiempien päivien varovaiset nuolaisut muuttuivat järjestelmälliseksi puhdistamiseksi, ja neljännen päivän jälkeen pesä ei enää sotkeentunut. Nyt viisas emo myös imettää pentunsa uneen ja hiippailee sitten pesästä muualle lepäämään, noin 1,5 tunnin sykleissä.

Kymmenen minuuttia edellisen kuvan jälkeen: pennut simahtivat täysin, masut täynnä! :) Kanskukin jäi niiden kanssa nukkumaan. ';)

Kolmantena päivänä Kaneli pienen harjottelun jälkeen alkoi siirtää pentujaan olohuoneen raapimapuuhun! Paikanvaihdos olikin tervetullut, sillä en ollut nukkunut juurikaan kahtena ensimmäisenä yönä pesän ollessa makuuhuoneessa. Veimme vanhan pesän uuden paikalle kuten neuvotaan.

Vanhassa pesässä, nyt olohuoneessa. Vasemmalla on Viikari, sen vieressä mustaselkäinen Kaamos ja seuraavana Odin. Alla valkokaulainen Siru (ent. Klasu) ja tabbykuvioinen Kastanja. Otsastaan kaksivärinen Kilppari taivutti itseään tuossa aivan luonnottomasti, ja tuo koala tassussa on Harmaatassu, Grizzly. Lopulta punainen kainalossa on Tofi. :) Ainakin periaatteessa...

Kolmesta punaisesta Tofin erottaa valkoisesta kaulurista (kuvassa vasemmalla, luulisin) :), Odin oli alunperin selkeästi isoin (keskellä) mutta neljäntenä päivänä nuo kaksi muuta saavuttivat sen painon ja siitä lähtien Odinia ja Viikaria ei erota, ei niin millään! ';)

Valkokaulaisen mustan pennun nimen kanssa kävi niin, että vaikka se syntyessään nimettiin Klasuksi, niin keskiviikkona isä-Lusiferin omistaja kävi katsomassa pentuja - ja useita pentueita kasvattaneena arvioi meidän pentujemme todennäköisiä sukupuolia. Ja niinhän se oli kuin pelkäsimmekin, että "Klasu" olisi todennäköisimmin tyttö. ':) Ei siitä sitten varasuunnitelman mukaisesti viitsittykään tehdä Claudiaa, vaan päädyttiin nimeen Siru. :)

Muista pennuista kaikki punaiset ja Kaamos ovat todennäköisesti poikia ja Kilppari, Siru, Grizzly ja Kastanja ovat todennäköisesti tyttöjä. (Punaisista pojista ja kilpikonnavärisestä tytöstä nämä tiedettiin jo etukäteen genetiikan perusteella - punainen väri periytyy X-kromosomissa).

Ensimmäisellä viikolla pennut useimmiten aloittivat voimistuvan kiljunnan 1,5 sekuntia pesästä ottamisen jälkeen. :) Aamulla ja illalla punnituksessa sai siis toimia nopeasti... ';) Tämä pentu harvinaisesti nukahti kädelle: *<3* ;) ;)

Kaneli pääsi vielä samana iltana pentuineen raapimapuuhun, johon se jo aamulla yritti muuttaa. Piti valita pienempi paha, kun Kaneli osoitti tyytymättömyytensä avokattoiseen pesälaatikkoonsa viemällä pennun pieneen koloon kirjoituspöydän laatikoiden alle! Laitettiin vain pahvi oviaukon alareunaan karkailujen estämiseksi, koska pennut ryömivät niin paljon ympäriinsä.

Siinä pienet ihan kellistivät Kaneli-rassukan! Ei ole helppo tehtävä kahdeksan pennun kasvattaminen, mutta hienosti emo suoriutuu ja me autamme kaikkemme mukaan. ':)

Olimme huolissamme kahdeksan pennun imetystaakasta, joten ostimme eläinkaupasta Royal Canin -emonmaidonkorviketta. Erityisesti kun sen valkokaula-mustan paino jäi 20g jälkeen muusta pentueesta eikä se joka vuorokausi saanut yli kymmentä grammaa. Tuttipulloimetys onnistui kunnollisemmin vasta loppuviikosta, mutta kyllä Tofi tuossa kuvassa ihan hyvin jo söi, kun lämmintä maitoa sen suuhun truuttasi. :)

Pennuilla on selvästi turva toisistaan, kuten silloin meidän kolmikuisissa Kanelissa ja Hunajassa huomattiin: yhdessä ne olivat koko ajan ja nukkuivat vierekkäin. Kyllä se on ehdottomasti paras ottaa kaksi kissaa kerralla, ettei uusi pentu joudu olemaan yksin! Nämäkin pennut olivat jo nyt huomattavasti rauhallisempia, kun niitä otti pesästä kaksi kerralla...

Pyydän siis ihmiset, ottakaa kaksi kissaa ellei teillä ole jo muita kissoja kotona niille seuraa pitämässä!

Vastasyntyneet kissanpennut

Sunnuntaina 13.06.2010 pennut syntyivät. Kanelin levottomuus herätti kahdeksalta aamulla, ja onneksi saimme ympäriinsä kuljeksivan kissan ohjattua pesälaatikkoonsa rauhoittumaan. Laitoin viestiä äidilleni, joka oli lupautunut auttamaan miehensä kanssa kun synnytys alkaa. Heillä kun on maatiainen ja neljä rotukissaa, sekä kissankasvattajatuttuja kissanäyttelyistä. Arvioin siinä useamman tunnin vielä menevän ihan rauhassa - mutta jo ennen kymmentä piti soittaa heille hätäkutsu, kun synnytys äkillisesti alkoi. Klo 10:05 syntyi ensimmäinen musta pentu niin pikaisesti, että apujoukot ehtivät paikalle vasta pari minuuttia myöhemmin. Saimme siinä aivan itse sitten hätäisesti autella pienokaisen hengityksen alkua!

Mutta kaikki meni lopulta oikein hyvin, ja ovikellon soidessa vieraat toivotettiin tervetulleeksi vahvalla miukunalla. :)

Kauaa emme ehtineet itseämme onnitella, kun jo kymmenen minuutin kuluttua Kaneli alkoi työstää seuraavaa. Kukin pentu syntyi ongelmitta ja ilman suurempia kärsimyksiä alle puolessa minuutissa, eli ensisynnyttäjämme olikin oikea luonnonlahjakkuus ja myös todella onnekas! Tunnin sisällä saatiin meidän hieno nelikkomme emon mahan alle söpöksi perheeksi. ':)

Mutta Kaneli se vaan jatkoi viidennellä ja kuudennella! Me kyllä olimme ihan onnessamme ja kuudentena tuli toinen punainenkin. :) Tila maitobaarissa vain alkoi käydä vähiin...

Puolenpäivän aikaan keiteltiin kahvit ja iloittiin ihanasta kissaperheestämme. Tunnin kuluttua Kaneli kuitenkin alkoi synnyttää seitsemättä pentua, joten pennut vaan turvaan kuten aiemmin ja uutta pentua kuivaamaan! Hieman siinä ihmeteltiin, että montako näitä oikein mahtaa tulla... Tosin seitsemäs oli ihastuttava valkokaula - joka sai heti nimen "Klasu" yhdennäköisyydestään yhden äitini kissan kanssa - ja tuntia myöhemmin syntynyt kahdeksas oli pentueen kolmas punainen joten kiva että saatiin sellaisetkin ja että siihen ne sitten loppuivatkin! ';)
Iltapäiväkahteen mennessä kaikki kahdeksan pentua olivat siis syntyneet joten nelisen tuntia siinä kesti ensimmäisen jälkeen.

Pikku möngertäjissä oli kuulemma kunnolla pitelemistä. Kuusi pentua lähti evakkoon seitsemännen syntymisen alkaessa.

Tästä kuvasta löydät seitsemän pentua jotka palautettiin emolle. Kahden punakisun ja etutassun vierestä paikallistat pennun, joka kokeilee onneaan alemmasta nisärivistä... :)

Koko onnellinen kissaperhe, Kansku+8! Noita on oikeasti niin tolkuttoman monta, että tämä on paras kuva mistä voi yleensäkin kuvitella löytävänsä kaikki kahdeksan, kun tarkkaan katsoo. ':)

Jokaisen pennun syntymäpaino punnittiin kuivaamisen jälkeen keittiövaa-alla, joka myös soveltuu painonnousun seuraamiseen. Muistilapulle tuona aamupäivänä kyhätystä listasta suoraan:

1. Musta 92g 10:05   2. Punainen 108g 10:15   3. Musta 84g 10:30

4. Kilppari 91g 10:50   5. Musta 89g 11:10  6. Punainen 91g 11:35

7. Valkokaula 84g 12:25  8. Punainen 96g

Kaiken myllerryksen jälkeen emon kyllä kannattaakin ahmia lisäenergiaa: nyt kun sitä tarvitaan kahdeksan pennun maitoon! Niinkuin itsekin totesimme seuraavan kahden päivän aikana: hommaa näissä riittää. Kansku-rassukassa kun ei ole kuin kaksi ylimääräistä nisää joten pentuja sai kyllä aina uudestaan yksitellen järjestyksessä asetella nisille, joista ne muuten olisivat alkaneet heti tapella. Kaneli jo ilmankin sitä kesti välillä huonosti pentujen imettämistä...

Siinä ne nyt on, kasa pentuja! Kaneli lähti syömään, ja pennut jäivät kiltisti yhtenä kasana nukkumaan. Tuossa tilanteessa Kaneli kylläkin oli ihan metrin päässä, mutta vielä samana iltana se kävi välillä kauempanakin olohuoneessa tai jäi puolimatkassa eteiseen hengähtämään.

Paksuna Pullukkana Pallukkana Pallomasu täynnä pikkuisia

Suunnilleen kolme viikkoa tiineyden alusta huomasin Kanskua silittäessä yhtäkkiä hyvin selkeästi erottuvat nisät. Se onkin ensimmäisiä tiineyden merkkejä. Sitten vaan toivottiin ja arvailtiin, että milloin alkaisi tuntua vähän masua, päivä kerrallaan.

Vieressä n. kolmen viikon kuva. Masua vasta aavisteltiin...

Pikkuhiljaa masu alkoi näkyä ja tuntua, tässä kaksi viikkoa myöhemmin (5.viikko):

jo selvä keilan muoto!

Taas kaks viikkoa myöhemmin (7.viikko), meijän ihana pallomasu! ';) Jo aiemmin olin katsellut nopeasti kasvavaa mahaa arvellen, että kyllä siellä on pakko olla ainakin viisi pentua. Kissakirjoissa luki, että neljä on yleisin ja optimaalisin pentuekoko.

Maanantaina 31.5. käytiin eläinlääkärissä ultraäänellä katsomassa pentujen lukumäärää. Äitini nimittäin tiesi (rotu)kissankasvattajapiireistä, että pentujen määrä on tärkeä tietää jotta synnytyksessä tietäisi kaikkien pentujen sekä istukoiden poistuneen emosta.

Mutta kun sinne eläinlääkäriin päästiin niin tiineys oli jo niin pitkällä, että pennut olivat jo suuria sekä päällekkäin, ja lukumäärää oli hankala arvioida. Kolme sykkivää sydäntä ruudulla näkyi, ja eläinlääkäri arvioi, että neljäskin saattaa tulla. :)

Kyljissä näkyy hienosti 8½-viikkoinen raskaus. Katsokaapa myös tota mieletöntä niskaväritystä, täysin symmetrinen puna/musta -jako raidoituksella! :)

Ilmeestäkin näkee äidillisyyden! :) Ihana puna-musta-valko               -kolmivärinen!! ;) ;)

Yhdeksännen eli viimeisen raskausviikon olon taltioi elävästi tämä kuva. Voi rassukkaa...

Kolli kylässä!

Asia oli päätetty ja toteutukset etenivät hyvää vauhtia. Upea kolliehdokas löydettiin perhetuttavalta molempien (omistaja)osapuolien puhkuessa intoa ja ihmetellessä mahtavaa tuuriaan!
Yhdeksän viikon kantoajan ja kesäkuun alun tavoitteen mukaan laskelmoituna haarukoitiin sopiva kollitusaika huhtikuun alkuun. Lopulta kollin matka tänne järjestyi maanantaina 5.4.2010.

Kollin nimi on Lusifer ja se on komea mustavalkoinen puolipitkäkarva, joka viihtyy sylissä kuin sylissä - oli tuttu taikka vieras! Tämä rauhallinen ja kiltti otus matkustaa julkisissa useimmiten omistajansa sylissä nukkuen eikä vierasta tuntemattomia - junamatkalla tänne tullessa se nukkui puolet matkasta vieressä istuvan matkustajan sylissä! Täällä meilläkin tuota innokasta (kärsimätöntä) poikaa sai rauhoitella sylissä. Kiltti kuin mikä ja tosi ihastuttava, mutta kyllä oli vahva ja vaativa ääni! Kolli sai asustella keittiössä alkuviikon kun meidän kissat ei oikein sietäneet sen yritteliäitä lähentelyjä... Niin, ja ihan ensiksi määrätietoisesti paikkaa tutkiva Lusifer merkkasi koko asunnon yli 20 lirauksella! Riemastuttavaa.

Viikon puolivälissä Kaneli alkoi vihdoin osoittaa alkavan kiiman merkkejä: Kollin mourut houkuttelivat keittiön ovelle nuuhkimaan, ja lopulta kissat makoilivat molemmin puolin ovea, tassujen tavoitellessa sen alta toisiaan... Pian Kanelin kiima oli kunnolla alussa mouruineen kaikkineen - onneksi Lusiferin intoilu oli nopeuttanut kiiman alkua pari päivää. Tilanteessa oli kestämistä kahdella ihmisellä ja kolmella kissalla...

Torstai-iltana Kansku päästettiin keittiöön, mutta molemmat olivat kyllä niin onnettoman ensikertalaisia, että epäiltiin jo toiveita pennuista. Aamulla kun sama toistettiin, niin murina ja sen jälkeinen kalasätkiminen kielivät jostain erikoisesta, mutta vasta toisella kerralla tajuttiin, että ne taisivat onnistuakin! Kahtena päivänä tuli sitten yhteensä viisi onnistumista, ja koska kissat olivat olleet myös kaksi yötä yhdessä niin arveltiin tämän riittävän ja kolli kiidätettiin kotiinsa.

Sitten jäätiin odottamaan jännityksellä... Ja kuulimme että täytyy jopa 40vrk odottaa tiineyden merkkejä!

"Taukoilua"                              Oikea herrasmieskisu hoivaili Kanelia

Kaneli (ja päälle vähän Hunajaakin)

Kaneli on meillä kohta kaksi vuotta siskonsa Hunajan kanssa ollut maatiaiskissatyttö, joka alunperin haettiin 09/2008 Hämeenlinnasta myyntipalstan houkuttelevimman ilmoituksen vuoksi. Seitsemän pennun pentuetta kehuttiin sosiaalisiksi, kilteiksi, koiriin ja lapsiin tottuneiksi ja erittäin ihmisystävällisiksi. Niinhän ne ovatkin kyllä sen verran täydellisiä lemmikkejä että kannatti pari tuntia sinne ajaa! Kuvissa hurmaava kilpikonnavärinen kaunotar (väritys on tarkemmin kilpikonnatiikerivalkoinen) osoittautui myöhemmin vieläpä todella sosiaaliseksi sylikissaksi. Kuukaudessa Kaneli olikin jo ihan mahdoton sylimakaronilellukka jota sai pöyhyttää aivan vapaasti sen venytellessä pitkänä selällään nauttien täysillä huomiostaan! Kaiken lisäksi tämä hienovarainen kissamme ei ole ikinä käyttänyt kynsiä tai hampaita kertoakseen, ettei pidä jostakin. Se on yksinkertaisesti ehkä vähän turhankin kiltti.

No, herää ajatus että jos ei tästä tekisi pentuja niin mistä sitten?! :)

Katso itse tästä kasvavan Kanskun kuvasatoa niin ehkä ymmärrät...

Pysykää kuulolla sillä pian jatketaan Kanelin tarinaa, seuraavalla kerralla kerron meillä vierailleesta komean mustasta ja hyvätapaisesta Lusifer-kollista, joka on yhtä mieletön kiltti sylilellukka kuin morsiamensa, mutta lisäksi täysin ennakkoluuloton ja luottavainen umpivieraita ihmisiä kohtaan..!