Sunnuntaina 13.06.2010 pennut syntyivät. Kanelin levottomuus herätti kahdeksalta aamulla, ja onneksi saimme ympäriinsä kuljeksivan kissan ohjattua pesälaatikkoonsa rauhoittumaan. Laitoin viestiä äidilleni, joka oli lupautunut auttamaan miehensä kanssa kun synnytys alkaa. Heillä kun on maatiainen ja neljä rotukissaa, sekä kissankasvattajatuttuja kissanäyttelyistä. Arvioin siinä useamman tunnin vielä menevän ihan rauhassa - mutta jo ennen kymmentä piti soittaa heille hätäkutsu, kun synnytys äkillisesti alkoi. Klo 10:05 syntyi ensimmäinen musta pentu niin pikaisesti, että apujoukot ehtivät paikalle vasta pari minuuttia myöhemmin. Saimme siinä aivan itse sitten hätäisesti autella pienokaisen hengityksen alkua!
Mutta kaikki meni lopulta oikein hyvin, ja ovikellon soidessa vieraat toivotettiin tervetulleeksi vahvalla miukunalla. :)

Mutta Kaneli se vaan jatkoi viidennellä ja kuudennella! Me kyllä olimme ihan onnessamme ja kuudentena tuli toinen punainenkin. :) Tila maitobaarissa vain alkoi käydä vähiin...
Puolenpäivän aikaan keiteltiin kahvit ja iloittiin ihanasta kissaperheestämme. Tunnin kuluttua Kaneli kuitenkin alkoi synnyttää seitsemättä pentua, joten pennut vaan turvaan kuten aiemmin ja uutta pentua kuivaamaan! Hieman siinä ihmeteltiin, että montako näitä oikein mahtaa tulla... Tosin seitsemäs oli ihastuttava valkokaula - joka sai heti nimen "Klasu" yhdennäköisyydestään yhden äitini kissan kanssa - ja tuntia myöhemmin syntynyt kahdeksas oli pentueen kolmas punainen joten kiva että saatiin sellaisetkin ja että siihen ne sitten loppuivatkin! ';)
Iltapäiväkahteen mennessä kaikki kahdeksan pentua olivat siis syntyneet joten nelisen tuntia siinä kesti ensimmäisen jälkeen.
Iltapäiväkahteen mennessä kaikki kahdeksan pentua olivat siis syntyneet joten nelisen tuntia siinä kesti ensimmäisen jälkeen.




1. Musta 92g 10:05 2. Punainen 108g 10:15 3. Musta 84g 10:30
4. Kilppari 91g 10:50 5. Musta 89g 11:10 6. Punainen 91g 11:35
7. Valkokaula 84g 12:25 8. Punainen 96g

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti